maanantai 11. marraskuuta 2013

Mitä, miksi ja kuka olen?

Nyt kerron millainen ihminen olen, vain siksi, että saan muiden ihmisten ennakkoluulot pois. Olen kuullut itsestäni niin paljon juoruja ja tarinoita sekä valheita, että ehkä haluatte kuulla mun mielipiteen ja totuuden. Tässä lista asioista, jotka ovat aiheuttaneet pahan puhumista.

Kuka olen ja miksi:
En tiedä, miksi olen millainen olen. En itsekkään nauti siitä. Kovan ulkokuoren alla on haavoittuva, ujo ja pelokas ihminen. Olen aina ollut ujo, helposti hermostuva ja vähän muiden perässä meniä. Lapsuudessa jouduin vääriin kaveri porukoihin jolloin minut syrjäytettiin ja itsetuntoni alistettiin. Tätä jatkui koulussa ihan väkivaltaiseen koulukiusaamiseen asti. Ei siitä enempää.

Mielisairas(ko)?:
Ihmiset ovat sanoneet pitävänsä minua ''sairaana'', ''hulluna'' ja ''psykopaatiks''. Tietääköhän ihmiset edes mitä ne on? Itse olen alkaut vitsailemaan ''hulluudestani'' koska tiedän, että asiat joista nautin ja ihailen saattavat, jonkun mielestä olla sairaita. Oikeasti ''hulluuteni'' alkoi tästä koulukiusaamisesta ja siitä eteempäin, koska olen aina ollut herkkä otan asiat vakavammin ja aloin kriittiseksi. Totuus on, että minulla on masennus, ahdistuneisuushäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko, misantropia, sosiopatian oireita ja mahd. rajapersoonallisuus. Olen lääkityksellä ja hoidoissa, joten teidän ei minulle tarvitse kertoa, että ''mee hoitoo''. Se ei muuta minua yksilönä, ihmisenä tai mitenkään muulla tavoin. Tietysti tietyt tilanteet ja uudet ihmiset aiheuttavat ongelmia.

Ilkeä ämmä ja huora?:
Tunnustan olevani hyvin negatiivinen ihminen kaiken suhteen lähinnä ihmisten ja elämisen suhteen. Osaan olla itsekeskeinen ja tyly. Se on osa suojausmekanismiani, jolla estän tiettyjen ihmisten pääsemästä lähelleni. Sanon usein ilkeitä asioita usein ajattelematta kunnolla, koska menetän hermoni niin nopeasti, jolloin ensimmäinen asia, joka tulee mieleen on ''ton pitäs kuolla''. Kaupungilla leviää juttuja kuinka seurustelen useasti. Tämä johtuu siitä, että yritän löytää aina jonkun luottoihmisen lähelleni joka rakastaa ja pitää huolta musta sekä vie eteenpäin elämässä. Mutta nyt olen löytänyt sen kenen kanssa tahdon olla. Huora on myös käsite, jolloin ihminen myy itseään, minä en tee sitä. Harrastan vain seksiä koska nautin siitä se ei tee ihmisestä huoraa. Rakastelevathan eläimetkin eri kumppaneiden kanssa.

Kouluampujat:
Olen saanut kuulla mielipiteitä kuinka sairasta on ihannoida ihmistä, joka tappaa toisen. En voi sanoa, että ihailen tekoa sitä, että ihmiset kuolevat vaan sitä rohkeutta jota näiltä kouluampujilta löytyy tukahduttaakseen koulukiusaamisen ja ikävän olon. Ymmärrän hyvin. Ehkä tämänkin ymmärtämiseen vaaditaan se, että itse on kokenut jotain samanlaista (RAJUA KOULUKIUSAAMISTA JOKA JATKUU KOULUN ULKOPUOLELLAKIN).

Alkoholisti?:
IHmiset myös puhelevat kuinka käytän reilusti alkoholia. Tiedän. Mutta se on minun tapani tuntea ''normaalia'' elämää ja kanssakäymistä ihmisten kanssa. Kännissä on vapaampi, rohkeampi ja uskaltaa tutustua uusiin ihmisiin ja puhuakkin jotain.

Toivottavasti tämä auttoi edes joitain tajuamaan, että jos ei tunne toista. Ei kannata sanoa mitään.
On niin paljon asioita joita minäkin rakastan ja joiden puolesta itken en vain ole tyhjä kuori aina.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

HAASTE.

-Kerro 11 asiaa itsestäsi.
-Vastaa haastajan 11 kysymykseen.
-Keksi 11 uutta kysymystä
-Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
-Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät.
 
 
11 asiaa itsestäni: 
1.Oon onnellinen
2. hullu
3. Rakastan luontoo,koruja, kiliseviä ääniä.
4. En tykkää syödä
5. Rakastan sairaita juttuja kuten mustelmia ja haavoja ymsyms ruhjeita.
6. Rakastan mun poikaystävää enemmän kun mitään
7. Alkoholi on parasta
8. Haluun muuttaa jonnekkin pieneen kylään jonnekki hirsimökkii keskelle mettää
9. Oon välillä narsistinen
10. En luota kauheesti ihmisiin
11. Ihmiset jotka yrittää olla jotain mitä eivät ole, jotka yrittävät mun rakkainta, jotka pettävät lupaukset ja joiden naama ärsyttää mua saa mut raivonpartaalle.
 
Kysymykset haastajalta:

1. Aijotko muuttaa eri paikkakunnalle kuin missä nykyisin asut?
- TODELLAKIN !
2. Kenen kanssa vietät eniten aikaa?
- Laura ja sit Henri ♥
3. Oletko töissä/opiskelotko, missä?
- Töissä kehitysvammaisten kanssa ja opiskelen lähihoitajaksi.
4. Mikä on huonoin piirre ihmisessä?
- itsekeskeisyys
5. Onko olemassa ihmistä jota et siedä laisinkaan, minkä takia?
- on. en jaksa selittää.
6. Mitä tahdot elämältäsi ja tulevaisuudeltasi?
- onnellisuutta
7. Minkälainen on sinun 'normaali' päiväsi, mistä asioista se koostuu?
- no koulua, tumblr, lenkkiä, reeniä, koiran kans chillailuu.
8.Miksi pidät blogia?
- En enäää ees tie, kun en ikinä saa kirjotettuu tänne :D
9.Minkälainen on unelma tyttö-/poikaystäväsi?
- Henri
10. Lempi herkkusi?
- yöh.
11.Kolme parasta tapaa viettää viikonloppu?
- kalja,vodka, viina

perjantai 18. tammikuuta 2013

Sudenmorsian..

Sudenmorsiamen kyyneleillä peitelty on pitkä tie
Jos tahdot niin se kyllä kotiin asti vie
Ja vaikka tiedän että viereeni sut hetkeks vielä saan
Pian saapuu yö ja aina se vie sut, vie sut vaan.

Ensimmäinen ilta ilman kuumetta viikkoon, valtavasti odotuksia, jotka kaikki kaatuivat. Yksinäisyyttä, nauramista koska naurettavan haikea olo, tupakilla olo kun kyynel jäätyy poskeen, riitoja.
Huomisesta tulee parempi. Mä lupaan. Kirppiksiä, levyjen kuuntelua, viimeistelyä uuteen sisustettuun huoneeseen, karkkia ja elokuvia. Paljon treeniä, paljon paljon paljon treenausta nyt kun olen terve. Mahtavaa.




keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Linnunradan Lapset..

Pieni nipistävä pakkanen, ihania ihmisiä, hullua menoa, kesän odotusta, vilustuneena peiton alla katselemassa piirrettyjä. Onko ihanampaa? Mahtava vierailu kotkassa rakkaan luona, sain ihan hyvän kuvan paikan ihmisistä, vaikka mulla ei ole ollut tässä nyt kovin hyvä vaihe itselläni.. Ollut taas turhaa ahdistuneisuutta ja masennusta sekä sosiaalistentilanteiden pelkoa + pakkomielteinen laihtuminen. Mutta se niistä asioista, ei tää ole mikään nyyhky blogi.
Mä olen oikeasti kovin onnellinen, joten miks koen tollasia huonoja fiiliksiä? Mulla on kaikki mitä voisin toivoo oma rakas, ihanat kaverit, vapautta ja reppu täynnä kaikkea mitä tarvin.